Kuva: Marcello Di Francesco
50 parasta kulttisukelluspaikkaa

Kulttisukellus: Jacksonin riutan rikkaudet (Osa 2)

Jacksonin riutta on kuin laitesukeltajille tarkoitettu huvipuisto, jossa on vuoristoratoja ja viisi täysin erilaista reittiä. Haluamme kertoa riutan kauneudesta ja sen luonnon rikkaudesta, ja samalla tuomme esiin sekä alueen erikoispiirteet että siellä mahdollisesti vaanivat vaarat. Sarjan ensimmäisessä artikkelissa kerroimme sukelluskohteista, joiden nimet ovat Majakka, Puutarha ja Pohjois-Jackson. Sarjan jatko-osassa esittelemme kaksi vaativaa sukelluskohdetta: Ras Goma ja Sella, jota kutsutaan myös Pesukoneeksi.

Jacksonin riutta: Ras Goma

GPS: Tulokohta (jos eri kuin Pohjois-Jacksonilla)

  •  28° 0'42.41"N
  •  34°28'19.35"E

Taso: edistynyt – tekniikkasukellus

Kohteen kuvaus

Tämä edelleen neitseellinen satelliittiriutta alkaa noin 50 metrin syvyydestä Jacksonin riutan luoteispuolelta. Se kulkee kohti etelää ja nousee asteittain ylöspäin yhtyen seuraavaan riuttaan, Woodhouse-riuttaan, kyseisen riutan länsipuolella. Se on yksi Sharm el Sheikhin todellisista helmistä, vaikka sukelluskeskukset, joilla ei ole kumiveneitä, ottavat sen vain harvoin ohjelmistoonsa.

Nähtävää ja sopiva ajankohta sukellukselle

Valtavat pehmytkorallit, nauhakorallit ja acroporat… Sienieläimet ja pienet korallit peittävät tämän riutan kauttaaltaan! Täällä kohtaat yhtenään isoja meriahvenia, merikilpikonnia, isoja tonnikaloja ja valkoevähaita. Harvemmin, vaikkakin todennäköisesti, tapaat vasarahaita, hemmed-haita, harmaariuttahaita ja joskus myös delfiinejä.

OHJEISTUS SUKELLUKSELLE

Voit laskeutua veteen läheltä Lara-hylkyä Jacksonin riutan luoteispuolelta. Voit myös kiertää avomeren kautta ja käydä katsomassa vasarahaita, mutta tällöin on muistettava huolehtia siitä, että ilmaa on tarpeeksi ja että et viivy liian kauan yli 20 metrin syvyydessä. Voit liukua etelään suuntavan virtauksen mukana pienen matkan päässä Jacksonin riutan länsireunasta. Tietyssä kohdassa merenpohja alkaa kohota loivasti muodostaen ikään kuin pienen harjanteen noin 50 metrin kohdalla. Paras tarkkailupaikka sijaitsee toisella puolella harjannetta, joka jatkuu Jacksonin riutan ja Woodhouse-riutan väliseen syvänteeseen, eräänlaiseen satelliittiriuttaan. Kun ulompi puoli alkaa olla hyvin jyrkkä ja rosoinen, olet lähellä syvännettä. Tässä kohdassa voit päättää virtauksista riippuen, siirrytkö takaisin kauniiseen meripuutarhaan vai jatkatko kohti Woodhouse-riutan länsireunaa. Siellä on juuri tässä kohtaa erittäin viehättävä pystysuora seinämä, joka on täynnä koralleja.

VAROITUS

  1. Älä sukella, jos Jacksonin riutan ja Woodhouse-riutan länsipuolella on aaltoja.
  2. Merenpohjan muodosta johtuen saattaa voimakkaiden virtausten aikana esiintyä myös voimakkaita turbulensseja. 
  3. Kyseisessä syvyydessä sukellus on suositeltavaa toteuttaa tekniikkasukellukseen tarkoitetuilla varusteilla ja dekompressioseoksilla ja huolehtia siitä, että kaasua on riittävästi. Näin kannattaa toimia erityisesti silloin, jos sinulla on tarkoitus tässä yhteydessä sukeltaa myös avomerellä vasarapäähaiden kanssa. 
  4. Pyri joka tapauksessa saavuttamaan maksimisyvyys ennen sukelluksen puoliväliä.

Jacksonin riutta: Sella/Pesukone

GPS: Woodhouse-riutan tulokohta

  •  28° 0'12.78"N
  •  34°28'3.23"E

Taso: asiantuntija – tekniikkasukellus

Kohteen kuvaus

Etelästä tulevilla virtauksilla on reilusti aikaa ja tilaa lisätä vauhtiaan, koska Woodhouse-riutan sivulla ei esiinny paljon pyörteitä. Woodhouse-riutan reuna muodostuu noin kilometrin pituisesta madrepora-korallikaistaleesta. Voit mielessäsi kuvitella paksun kerroksen pehmytkoralleja, jonka jälkeen tulee pienten sienieläinten ja korallien muodostama aukio. Tämä aukio on kuin kukkaniitty vuoriston laidunmailla, jossa suuret eläimet laiduntavat. Kahden riutan välissä keskellä salmea rajut virtaukset pieksevät tätä aluetta. Sharm El-Sheikhin sukelluskeskusten johtajat ja henkilökunnan jäsenet pelkäävätkin tätä sukellusta kaikkein eniten.

OHJEISTUS SUKELLUKSELLE

Tämä sukellus on mahdollista toteuttaa vain silloin, kun meri on tyyni ja virtaukset tulevat etelästä. Laskeudut veteen Woodhouse-riutan itäpuolelta heti kanjonin jälkeen neutraalissa sukellusasennossa käyttämättä uimaräpylöitä ja sukellat muodostelmien sivuitse, jotka ovat täynnä korallipäitä, pehmytkoralleja ja pinaakkeleja. Nämä ovat merenpohjassa 13 – 18 metrissä. Virtaus voimistuu kohti riutan loppuosaa, ja kaikkialla näkyy yhä enemmän pieniä gorgonia-koralleja. Jos luulet, että tämä on maksiminopeus virtasukelluksella, olet väärässä. Kun puolittain näkyviin nouseva riutta laskee alaspäin, alkaa oikea vuoristorata. Olo on aivan kuin pesukoneessa. Tällöin on parasta aloittaa paineentasaus, koska virtaukset työntävät sinua koko ajan eteenpäin ja syvemmälle, erityisesti aallokkoisella kelillä. Kun pääset "niskan" päälle, nousevat virtaukset alkavat pyörittää sinua, jolloin saatat helposti joutua eroon paristasi tai ryhmästäsi. Jos kohtaat ongelmia, on tällöin parasta suunnata välittömästi vasemmalle ja kääntyä ympäri Woodhouse-riutan päästä. Näin pääset menemään takaisinpäin vastakkaista sivua. Jos jatkat eteenpäin, Darwinin evoluutioteorian lait astuvat tässä voimaan: täällä nimittäin hait etsivät väsyneitä tai harhautuneita kaloja napatakseen ne ruuakseen. Turvallisin paikka on lähellä pohjaa, noin 30 metriä poispäin. Retken lopussa Jacksonin riutan loivasti ylös kohoava rinne näyttää houkuttelevalta kuin luvattu maa.

VAROITUS

  1. Vältä sukeltamista, jos Jacksonin riutan itäpuolella on aaltoja. Vaikka suunnittelisitkin sukellusretkeä vain Woodhousen kärjen ympäri tai oikoreittiä avomerelle kohti Jacksonin riutan alusten kiinnityspaikka, virtaukset saattavat silti olla ylivoimaisia. Vain pelkkä kramppi voi aiheuttaa sen, että löydät itsesi todella vaaralliselta alueelta, jossa pelastustoimien suorittaminen on hankalaa jopa kumiveneelläkin.
  2. Kaikilla täällä sukeltavilla sukeltajilla on oltava varusteenaan DSMB-poiju. Eksyminen ryhmästä tai sukellusparista voi tapahtua todella helposti.
  3. Tällä sukelluksella on tärkeää osata nosteen hallinta sekä kyky selviytyä virtauksista. Olosuhteet voivat kuitenkin olla niin haastavat, että sukeltajan kokemus ei riitä nousunopeuden ja turvapysähdysten asianmukaiseen arviointiin.


KIITOKSET

Suuret kiitokset Franzille, Andrea Zuccarille, Francesco Pipinolle ja Adel Taherille. Kokemuksensa kautta he ovat olleet suuresti avuksi tämän artikkelin kirjoittamisessa, sillä heidän ansiostaan olen oppinut paremmin ymmärtämään riuttaa ja sen toimintaa.


Aiheeseen liittyvät artikkelit

50 parasta kulttisukelluspaikkaa

Sukeltaminen Islannin Strýtanilla – Maailman ainoa sukeltamiseen soveltuva hydroterminen savupiippu

Kun laitesukeltajat ajattelevat Islantia, heille tulee todennäköisesti mieleen kuuluisa Silfran halkeama. Kyseessä on maankuoren repeämä, joka on täyttynyt kristallinkirkkaalla jäisellä vedellä. Se sijaitsee lähellä Islannin...

31 toukokuu 2021
50 parasta kulttisukelluspaikkaa

Xulo, pääskyjen luola

Hylyn sijainti: Muyil, Quintana Roo, MeksikoSukelluksen tyyppi: LuolasukellusSukellusten vaikeusaste: Kokeneet luolasukeltajatKeskimääräinen syvyys: 10 metriäMaksimisyvyys: Enimmillään 27,1 metriäTätä nykyä Jukatanin niemimaata voidaan pitää hyvin suurella syyllä luolasukelluksen mekkana....

Tekijä: Audrey Cudel
18 kesäkuu 2020
50 parasta kulttisukelluspaikkaa

Tutustu Billinghurst-luolaan

Hylyn sijainti: Reqqa Point, GozoSukelluksen tyyppi: Sukellukset erityyppisissä luolissaSukellusten vaikeusaste: Kokeneet sukeltajat, mieluiten henkilöt, joilla on luolasukellussertifikaatti eri luolatyyppeihinMaksimisyvyys: 27 metriäMalta tunnetaan maailmanlaajuisesti ensiluokkaisena hylkysukelluskohteena,...

Tekijä: Audrey Cudel
26 maaliskuu 2020

Sukella uusimpiin
tarinoihin ennen muita.

Tilaa Alert Diver
-uutiskirje.