Kilpirauhasen liikatoiminta ja sukeltaminen
K: Olen 42-vuotias nainen ja olen pituuteeni sekä ikääni nähden noin 9 kiloa ylipainoinen. Urheilen säännöllisesti pyöräilemällä ja soutulaitetta käyttäen. Noin puolitoista vuotta sitten minulle tehtiin diagnoosi, jonka mukaan minulla on kilpirauhasen liikatoimintaa (hypertyreoosi). Sain sädehoitoa kilpirauhaseeni 10 kuukautta sitten. Tällä hetkellä otan Synthroidia(r) ja kilpirauhashormonitasoni on palannut normaaliksi. Minulla ei ole liikuntarajoituksia eikä minulla ole enää kilpirauhasen liikatoiminnan oireita. Minulla on ajoittain väsymystä, jota lääkärini tai minä emme osaa selittää. Puolisoni ja mina sukellamme yleensä kahdesti vuodessa loman aikana, mutta emme ole sukeltaneet nyt kahteen vuoteen. Onko mitään ongelmia, jos sukeltaa Synthroidin kanssa tai kilpirauhasen sädehoidon jälkeen?
Kysely Ohiosta
V: Virkistyslaitesukellukseen osallistumista ei yleensä pidetä turvallisena, mikäli henkilöllä on aktiivista, hoitamatonta kilpirauhasen liikatoimintaa. Kilpirauhanen on elintärkeä elin, joka tuottaa hormoneja jotka auttavat säätelemään kehon aineenvaihduntaa.
Mikäli näitä hormooneja on liikaa, saattaa se lisätä sydämen sykettä, aiheuttaa häiriöitä verenkierrossa, hengästymistä, muuttaa painoa ja aiheuttaa vakavaa hermostuneisuutta. Kun kyseessä on hoitamaton kilpirauhasen liikatoiminta, saattaa kilpirauhanen äkkiä vapauttaa suuria määriä hormoonia, joka aiheuttaa akuutteja oireita jotka saattavat olla erittäin pahoja jos ne ilmenevät veden alla olevalle sukeltajalle.
Sinun tapauksessasi kilpirauhasen ylituotantoa on hoidettu radioaktiivisella jodilla, joka pienentää kilpirauhasen toimintaa ja vähentää tuotetun hormoonin määrää. Kilpirauhashoidon jälkeen kilpirauhasen hormoonitaso usein tippuu alle normaalitason (sitä kutsutaan hypotyreoosiksi), mutta puuttuva hormooni voidaan korvata L-thyroksiinillä (Synthroid(r)), synteettisellä korvikkeella, joka palauttaa kilpirauhashormoonitason verenkierrossa normaaliksi.
Voit palata sukelluksen pariin, mikäli hormoonitasosi on normaali, mikäli kilpirauhasen liikatoiminnan oireet ovat loppuneet, mikäli sinulla ei ole muita terveysongelmia ja voit tehdä riittävää fyysistä rasitusta.
Selittämätön heikotuksesi saattaa olla esteenä, mutta mikäli lääkärisi antaa luvan kuntoiluun ja painon pudotukseen, saattaa se auttaa sinua palaamaan normaaliin kuntoosi.
Sukeltaako vaiko ei Vaikka hoitamaton kilpirauhasen liikatoiminta (kuten muutkin sairaudet ja taudit) on laitesukelluksen estävä tekijä, ei oireeton hoidettu kilpirauhasen liikatoiminta ole sukelluseste. Avain pysyä laitesukelluskelpoisena diagnosoidussa lääketieteellisessä tilassa, kuten kilpirauhasen liikatoiminta, on noudattaa lääkärin määräämää hoitoa, käydä väliaikais- sekä säännöllisesti tarkistuksissa.
Kysymyksiä?
Kirjoita osoitteeseen [email protected]
Mikäli olet sukellushätätilanteessa, on apua saatavilla koko ajan DAN 24-tunnin sukellus hätätilanteen kuuman linjan kautta
(Hour Diving Emergency Hotline) numerossa +39 06 4211 8685 / +39 06 4211 5685
Terveysvinkkejä
Mikäli et jo ole mukana kunto-ohjelmassa, on tässä muutamia ehdotuksia, kuinka alkaa:
- Vältä tai rajoita runsaasti rasvaa sisältäviä ruokia.
- Älä polta.
- Käytä vain kohtuullisesti alkoholia.
- Osallistu säännölliseen liikuntaan vähintään kolmasti viikossa.
- Kysy lääkärisi neuvoa elämäntyylisi muutokseen ja säännöllisiin terveystarkastuksiin.
Kulut ja hyödyt
Hyvästä terveydestä on kuluja: Säännölliset lääkärintarkistukset, laboratoriatestit ja –tutkimukset eivät ole ilmaisia. Sinun hyvä terveytesi on kuitenkin luotettava investointi nautinnolliseen tulevaisuuteen, aivan kuten laitesukellus.
Kirjoittajasta
JOEL DOVENBARGER, DAN Medical Services varapuheenjohtaja, on ollut DANilla vuodesta 1985. Lääketieteen ammattilainen jo 30 vuoden ajan. Dovenbarger alkoi työskentelynsä rekisteröitynä hoitajana vuonna 1976 ja alkoi ylipaine- ja sukelluslääketieteen parissa vuonna 1982 (F.G. Hall Lab at Duke Medical Center).82.