Kuva: Marcello Di Francesco
Ominaisuudet

12 pientä sukeltamiseen liittyvää nautintoa

Kysyimme eri-ikäisiltä ja -tasoisilta sukeltajilta, mikä on se tunne, kokemus tai elämys, joka houkuttelee heidät yhä uudestaan vedenalaiseen maailmaan. Alla on lueteltu näitä vastauksia.

Parasta sukeltamisessa on:

1. rauhallisen virtauksen mukana liukuminen samalla kun voi ihastella riutan elämää

2. selkärankaa pitkin kulkeva väristys, kun huomaan ruskohain lähestyvän minua

3. kalojen käyttäytymisen seuraaminen, esimerkiksi kaksi mureenaa taistelemassa!

4. ihmettelyn ja hämmästyksen näkeminen sukellusparini katseessa

5. kun pääsee aina uudestaan näkemään veden alla vilisevän elämän moninaisuuden, jonka voi havaita jo aivan pienelläkin riutan osalla

6. uuden, minulle tuntemattoman merieläinlajin havaitseminen jokaisella sukelluksella

7. remorien tarkkaileminen, kun ne matkustavat hain vatsan alla

8. sellaisen remoran tapaaminen, joka luulee minua haiksi ja kiinnittyy minuun

9. kun saa katsella, kuinka kilpikonna nukahtaa rauhallisesti

10. kokea koko sukelluksen ajan, että on osa toista todellisuutta

11. pyrkiä uimaan ja liikkumaan aivan kuin tarkkailun kohteena oleva kala

12. itsensä ja mielensä pitäminen aisoissa ympäristössä, jossa ei itse asiassa voi kontrolloida mitään

Mikä sinua kiehtoo eniten sukeltamisessa? Jaa vastauksesi sosiaalisessa mediassamme: Facebook, Instagram.


Onnistuimmeko vakuuttamaan sinut? Hyvä juttu, mutta ennen lähtöäsi muista vielä varmistaa, että DANin jäsenyytesi on edelleen voimassa. Jos se ei ole, liity nyt DANiin tai uusi jäsenyytesi osoitteessa www.daneurope.org.

DANin jäsenyys takaa sinulle suurimman kansainvälisen sukeltajia auttavan verkoston palvelut. Nämä palvelut ovat käytössäsi kaikkialla ja kaikissa hätätilanteissa.

Tags:
Lataa artikkeli

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ominaisuudet

Viisi tärkeintä syytä sille, miksi sukellusvakuutuksen vahingonkorvausvaatimukset hylätään

Vakuutusten kyseessä ollen ei mikään ole niin turhauttavaa kuin saada kielteinen korvauspäätös. Mitä hyötyä sinulle on loppujen lopuksi sellaisesta vakuutuksesta, joka ei kata kulujasi? DAN...

08 elokuu 2024
Ominaisuudet

Vuosittaiset raportit lisäävät ymmärrystä sukellusonnettomuuksista

Onnettomuus voi tapahtua missä tahansa, missä me toimimme. Toimistossa voi väärin kiinnitetty hylly olla ainoa kohtalokkaaksi osoittautuva vaaratekijä. Sukelluksilla mahdollisia vaaroja piilee kuitenkin monella eri...

Tekijä: Claudio Di Manao
08 heinäkuu 2024
Ominaisuudet

Miten DAN Europe toimii sukellusonnettomuuksissa?

Jos olet DAN Europen jäsen tai ehkä harkitset jäsenyyttä, voi sinulla olla kysymyksiä siitä, miten tulisi toimia sukellusonnettomuuden sattuessa. Toiveemmehan on, että sinun ei koskaan...

Tekijä: Charly Stringer
17 kesäkuu 2024

Sukella uusimpiin
tarinoihin ennen muita.

Tilaa Alert Diver
-uutiskirje.