Oivalluksia tapauskertomuksista
Rakkolevään takertuminen
Sukeltajat
Sam oli sukeltaja, jolla ei ollut kovin paljon kokemusta sukeltamisesta. Hänellä oli takanaan alle 15 sukellusta, eikä hän ollut suorittanut sukellussertifikaattia. Ensimmäisellä yösukelluksellaan Sam laskeutui pyydystämään hummereita kahden muun sukeltajan kanssa (Dave ja Tim), joilla ei myöskään ollut sertifikaattia. Sillä aikaa kun nämä kolme sukeltajaa lasketuivat syvemmälle, neljäs sukeltaja (Ron) aikoi harrastaa vapaasukellusta. Hän aikoi myös auttaa suunnitellussa hummerien pyydystämisessä. Viides sukeltaja (Eric) jäi veneseen. (Huom. Sukeltajien nimet on muutettu.)
Tapahtumakuvaus
Kun sukellusta oli kestänyt viisi minuuttia, Daven säiliö liukui pois tasapainotusliivin hihnasta. Hän antoi Timille hälytysmerkin ja viestitti tälle, että aikoi nousta pintaan korjatakseen tilanteen. Dave ja Tim nousivat siis pintaan, mutta Sam jatkoi sukellustaan tietämättä heidän päätöksestään. Kun Dave ja Tim saapuivat veneelle, he huomasivat, ettei Sam ollut seurannut heitä. He eivät siis nyt tienneet hänen tarkkaa sijaintiaan. Dave ja Tim tekivät pikaisen katsastuksen pinnalla ja päättelivät sitten, että Sam oli edelleenkin syvemmällä. Ronin sukeltaessa ilman laitteita hän näki Samin tarttuneen rakkolevään noin 7,5 metrin syvyydessä. Samilla oli yhä maski kasvoillaan sekä regulaattori suussaan. Hän oli tajuissaan ja yritti kaikin voimin vapautua paksusta levästä.
Sam alkoi jo olla paniikissa ja huitoi ja viuhtoi käsillään, minkä seurauksena hän sotkeutui leviin entistä pahemmin. Ron yritti jonkin aikaa vapauttaa Samia paksusta levästä, mutta ei onnistunut, joten hän palasi pintaan hälyttämään muita apuun. Eric vastasi avunpyyntöön ja sukelsi varusteiden kanssa veneestä auttaakseen Samia. Valitettavasti hänen ehdittyä Samin luokse tällä ei enää ollut maskia kasvoillaan eikä regulaattoria suussaan eikä hän hengittänyt. Eric vapautti Samin leikkaamalla levät irti ja toi hänet pintaan. Paikalle oli silloin saapunut myös toinen vene, joka oli kuullut hädässä olevien avunpyynnöt, ja tämän veneen miehistö veti Samin ylös vedestä. Painelu-puhalluselvytys aloitettiin välittömästi. Sam kuljetettiin paikalliseen sairaalaan, jossa hänet todettiin kuolleeksi.
Kuolemantapauksen analysointi
On tärkeää tutkia sukelluskuolemaan johtanutta tapahtumasarjaa sekä myös ymmärtää niitä syitä, jotka ovat tämän tapahtumaketjun taustalla. Näin voimme ehkäistä ennalta mahdollisia tulevia onnettomuuksia. Tutkijat testasivat sukelluslaitteet ja totesivat, että niiden toiminnassa ei ollut mitään vikaa. Säiliössä paine oli yli 2 000 psi testattaessa, joten Samilta ei ollut ilma loppunut. Hänellä ei kuitenkaan ollut regulaattoria suussaan, kun hänet löydettiin.
Rakkolevään takertuminen oli alkusyynä tälle onnettomalle tapahtumasarjalle, joka valitettavasti päättyi kuolemantapaukseen. Samin joutuminen paniikkiin vaikutti sen, ettei hän kyennyt toimimaan järkevästi ja hallitusti pyrkiessään vapautumaan levistä, vaan hän hätääntyneenä toimiessaan pudotti regulaattorinsa. Regulaattorin menettäminen puolestaan johti valekuolemaan, jota seurasi hukkuminen.
Pohdintaa
Menehtynyt sukeltaja Sam ei ollut suorittanut sukellussertifikaattia. Hänellä oli jonkin verran aikaisempaa sukelluskokemusta, mutta hän ei ollut saanut kunnollista koulutusta, eikä hän ollut koskaan sukeltanut yöllä ennen kohtalokasta sukellustaan. Davella ja Timillä ei myöskään ollut muodollista koulutusta eikä sukellussertifikaattia, vaikka he olivatkin Samia kokeneempia. Kun sukeltajat osallistuvat niiden sukellusjärjestöjen laitesukelluskoulutukseen, jotka ovat oikeutettuja antamaan sertifikaatin, he oppivat silloin myös sukellusturvallisuuteen liittyviä tietoja ja taitoja. Koulutus auttaa sukeltajaa kohtaamaan hätätilanteet tyynesti ja luottavaisesti, niin että hän kykenee toimimaan järkevästi. Ne sukellukset, jotka sisältävät poikkeuksellisia riskejä, vaativat lisäharjoittelua ja -valmiuksia sekä asiaankuuluvia välineitä. Kyseisessä sukelluksessa tällaisia riskitekijöitä olivat yöaika, hummerien pyydystäminen ja sukeltaminen rakkolevien seassa. On suositeltavaa hankkia tarvittavat sertifikaatit tällaisia sukelluksia varten.
Rakkolevien seassa sukellettaessa sukellusvälineissä on oltava mahdollisimman vähän ulokkeita, jotta levät eivät pääsisi tarttumaan niihin. Mukana on oltava myös jokin työkalu levien katkaisemista varten. Samilla ei ollut mitään, millä hän olisi saanut levät poikki. Siitä ei ole tietoa, olivatko hänen muut välineensä tilanteeseen sopivia. Sukeltajan tulisi huolehtia omasta turvallisuudestaan niin että hän valmistautuu sukelluksiin erityisen riskialttiissa ympäristöissä hankkimalla lisäkoulutusta. Lisäksi on viisasta sukeltaa sukellusjohtajan ja/tai sellaisen sukeltajan kanssa, joka on saanut koulutuksen hätätilanteissa toimimista varten.
Sukeltaminen sukellusparin kanssa tarkoittaa sitä, että sukelletaan pareittain eikä sekalaisissa ryhmissä. Pareittain sukellettaessa voidaan parhaiten ehkäistä sitä, ettei kukaan jää yksin sukelluksen aikana. Kolmen tai useamman hengen ryhmissä kommunikaatio-ongelmat ovat todennäköisempiä myös kokeneemmilla sukeltajilla, koska aina ei ole selvää, kuka on viestittänyt ja kenelle. Tässä kyseisessä tapauksessa Dave ja Tim viestittivät toisilleen pintaan noususta, mutta Samille asti tieto ei kulkenut. Yrittäessään irrottautua levistä hän ei kyennyt paikallistamaan sukellustovereitaan, ja tämä saattoi lisätä hänen paniikkiaan, koska hän ei voinut pyytää apua keneltäkään.
Tätä onnettomuutta ei aiheuttanut mikään lääketieteellinen syy tai laitteisiin liittyvä vika, vaan sen aiheutti ennakoitavissa oleva tekijä, johon sukeltajat eivät valitettavasti olleet osanneet varautua. Kunnollisen koulutuksen puute saattoi olla yhtenä tekijänä tässä kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa, mutta myös niiden sukeltajien, joilla on sukellussertifikaatti, olisi hyvä miettiä, mitä opittavaa heillä on tällaisista onnettomuuksista.