Kuva: DAN Europe staff
Ominaisuudet

Alert Diver -lehden 10 luetuinta artikkelia vuonna 2017

Alla on esitetty katsaus suosituimmista artikkeleista viimeisen kahdentoista kuukauden ajalta. Kyseessä on kattava kokoelma artikkeleita, joissa sekä annetaan käytännön neuvoja että kuvataan elävästi vedenalaista maailmaa.

Vastapainoksi tarjolla on myös DANin varsinaista missiota käsitteleviä artikkeleita. Näistä ovat esimerkkeinä artikkelit, joissa asiantuntijat kertovat mielipiteensä huumeista tai joistakin lääketieteellisistä kysymyksistä. Samoin turvallisuusvälineitä käsitteleva artikkeli kuuluu näihin aiheisiin. Artikkeli "Lentäminen sukeltamisen jälkeen" kiinnosti lukijoita kerta toisensa jälkeen, joten se on jälleen vuoden luetuin juttu.

Haluamme kiittää kaikkia lukijoitamme siitä, että olette palanneet yhä uudestaan artikkeleidemme pariin. Teidän ansiostanne vuodesta 2017 on muodostunut menestyksekkäin vuosi nuoren, tosin vanhalta perustalta ponnistavan, verkkolehtemme elämässä. 

Jos et vielä ole uskollinen Alert Diver -lehden lukija, toivomme sinun löytävän paikkasi lehtemme lukijakunnassa vuonna 2018. Hyvä keino pysyä ajan tasalla on tilata uutiskirjeemme. Tätä varten sinun tulee vain rekisteröityä DANin verkkosivuille tai liittyä DANiin.

Tulossa on taas uusi suurenmoinen vuosi, jota saamme viettää sekä pinnan alla että sen yläpuolella. DAN pitää sinusta huolta myös tänä tulevana vuonna!

10. 12 pientä sukeltamiseen liittyvää nautintoa

Mistä sinä nautit eniten sukeltaessasi? Lue lisää

9. Vedenalaisen maailman tarkkailua täysin turvallisesti

Nuorimmat sukeltajat ja mitä heidän kohdallaan tulee ottaa huomioon sukellettaessa. Muutama kultainen ohje, joiden avulla sukeltaminen on turvallista. Lue lisää

8. Ohjeita sukelluspullon kuljetukseen

Sukelluspulloja kuljetettaessa on noudatettava tiettyjä sääntöjä ja määräyksiä. Tässä artikkelissa tarjoamme hyödyllistä ja sinua mahdollisesti kiinnostavaa tietoa aiheesta. Lue lisää

7. Sukeltaminen ja diabetes: ohjeita diabeetikoille sekä viimeisimmät aiheeseen liittyvät tutkimukset

Jos harkitset sukeltamista diabeetikkona tai joku diabetesta sairastava tuttavasi suunnittelee sitä, on hyvä ensin pienen hetken ajan tutustua laatimiimme suosituksiin. Lue lisää

6. Ohjeemme koskien laite- ja vapaasukellusta samana päivänä

Olet luultavasti jo tietoinen siitä, että laite- ja vapaasukellus eivät sovi yhteen. Miksi näin ja missä menevät rajat tämän suhteen? Tutustu ohjeisiimme. Lue lisää

5. Leukanivelen toimintahäiriö sukellettaessa

On melko tavallista, että sukeltajilla on sukelluksen jälkeen päänsärkyä, kipua tai arkuutta leuoissa tai kipua ja jomotusta kasvoissa. Annamme artikkelissamme tietoa siitä, miten voit ehkäistä näitä ongelmia. Lue lisää

4. Näiden apuvälineiden avulla sinut on helpompi havaita mereltä, kun olet joutunut eksyksiin

Parempi katsoa kuin katua. Tarjolla on luettelo hyödyllisistä apuvälineistä, joiden avulla sinut on helpompi löytää, jos olet joutunut eroon muista avoimella vesialueella. Lue lisää

3. Sopivan merkkipoijun valinta

Keltainen, oranssi, vihreä, vaaleanpunainen, kaksivärinen… Mikä on sopivin? Lue lisää

2. Asiantuntijoiden mielipiteitä marihuanan käytöstä sukelluksen yhteydessä

Marihuana, tai kannabis, on yksi yleisimmin käytetyistä vapaa-ajan huumeista maailmassa. Miten siihen tulisi suhtautua sukellettaessa? Lue lisää

1. Lentäminen sukeltamisen jälkeen. Vihdoinkin tutkittua tietoa (eikä vain teoriaa)

Kuinka pitkään tulisi odottaa sukeltamisen jälkeen ennen kuin voi lähteä lentämään? Tässä artikkelissa tutkijamme tarjoavat vahvasti tieteeseen pohjautuvaa ajankohtaista tietoa aiheesta. Lue lisää

Tags:
Lataa artikkeli

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ominaisuudet

Viisasta sukeltamista: tutustu vuokravälineisiisi

Kuvitellaanpa, että olet vuokrannut auton vieraassa kaupungissa. Suunnistat siellä liikenteessä tuntemattomilla teillä, kun yhtäkkiä tuleekin kova sadekuuro. Valitettavasti huomaat silloin, että et osaa käyttää tuulilasinpyyhkimiä....

Tekijä: DAN Staff
06 maaliskuu 2024
Ominaisuudet

Luonnon armoilla: henkilökohtaiset rajat ja niiden ylittäminen sukellettaessa

Viisas: Miten sukellus meni? Avovesikurssin jälkeen ensimmäisen sukelluksen on täytynyt olla melko jännittävä, vai mitä? Typerys: Voi pojat! Hylky ja portaita alas konehuoneeseen… Se oli...

Tekijä: Audrey Cudel
12 tammikuu 2024
Ominaisuudet

Luulo ei ole tiedon väärti. Sukeltaminen ja Dunning-Kruger-vaikutus

Kuinka tietämätön sukeltaja on taitojensa puutteellisuudesta? Viittaukset Dunning-Kruger-ilmiöön ovat suosittuja sukellusyhteisössä. Alkuperäisen tutkimuksen tulokset ovat kuitenkin yleisesti väärinymmärrettyjä tai vääristeltyjä. Lisäksi ilmiö itsessään ei ehkä...

Tekijä: Tim Blömeke
24 huhtikuu 2023

Sukella uusimpiin
tarinoihin ennen muita.

Tilaa Alert Diver
-uutiskirje.