23 Nov 2020 | Michael Menduno

DAN Europe on sukeltajien tukiverkosto

Kyseessä on paljon muutakin kuin vain vakuutus

Monet sukeltajat pitävät DAN Europea vain urheilusukellusvakuutusten ja ammattilaisille tarkoitettujen vastuuvakuutusten tarjoajana. Suurin osa ei ymmärrä, että sukellusalan tutkimukseen ja turvallisuuteen keskittyvä säätiö, joka perustettiin vuonna 1983, on paljon muutakin kuin vain vakuutusten tuottaja. Itse asiassa DAN Europea voisi kuvailla sukeltajien tukiverkostoksi, joka tarjoaa laajan valikoiman ainutlaatuisia jäsenille tarkoitettuja palveluita sekä tietoa sukeltamiseen liittyvistä asioista. Kaikki toiminta on suunniteltu sellaiseksi, että se auttaa ja tukee kaikkia aktiivisia sukeltajia, esimerkiksi sinua.

Mielenkiintoista on itse asiassa se, että DANin palvelut saattavat todennäköisesti olla sukeltajille jopa tärkeämpiä tällä hetkellä, kun kansainvälistä matkailua on jouduttu voimakkaasti rajoittamaan pandemian takia. Sukeltajat suuntaavat nyt paikallisiin sukelluskohteisiin voidakseen edelleenkin toteuttaa intohimoaan veden alla. Ongelmana on se, että vaikka asuinmaassasi olisi vakaa kansallinen terveydenhoitojärjestelmä, se ei melko varmasti tarjoa sellaista erityistietämystä, -neuvontaa ja -tukea, jota tarvitaan sukelluksia suunniteltaessa sekä sukellusvammoja hoidettaessa. Tämä paikallinen järjestelmä ei myöskään todennäköisesti takaa painekammiohoidon toteuttamista kokonaisuudessaan, jos sellaista mahdollisesti tarvittaisiin. Lisäksi monien maiden terveydenhoitojärjestelmät ovat tällä hetkellä ylikuormitettuja niiden pyrkiessä vastaamaan viruksen synnyttämiin tarpeisiin. Näin ollen sukeltajien on tavallista vaikeampaa saada tarvitsemaansa apua, kun tarvetta siihen ilmenee.

Ei ole kuitenkaan syytä huolestua, sillä DAN Europe on aina vierelläsi kuin huolehtiva sukelluspari. Järjestössä ollaan nyt itse asiassa luomassa sukellusvakuutusta, joka on tarkoitettu nimenomaan  paikalliseen sukeltamiseen. Tämä tuote tarjoaa sinulle vakuutussuojan nimenomaan niissä tilanteissa, joissa joudut sukellusonnettomuuteen sukeltaessasi lähialueillasi. Lisätietoa tästä vakuutuksesta tulee pian tarjolle. 

Sillä välin on hyödyllistä tarkastella niitä monia palveluita ja etuja, joita DAN Europen jäsenyys sinulle antaa. Vuosittainen jäsenmaksu on 25 €, johon ei sisälly vakuutusta. Ironista kyllä, suurin osa sukeltajista ei välttämättä tiedä kaikkia näitä etuja ja/tai ei hyödynnä niitä. Ehkä sinä olet yksi heistä. Osan näistä eduista toimittavat vakuutusyhtiöt.

Alla on kerrottu joistakin sukelluskohtaisista lisäeduista, jotka saattavat kiinnostaa sinua. Kaikkia näitä on saatavilla DANin jäsennumerosta ja DANin 24/7 lääketieteellisestä palvelunumerosta. Samoin niitä on mahdollista saada käyttöönsä MyDANin kautta, joka on saatavilla kaikilla laitteilla.

Jäsenyyden tarjoamat edut

  • Saat asiantuntevaa lääketieteellistä neuvontaa, joka liittyy yleisesti sukeltamiseen

DANin jäsenillä on mahdollisuus olla yhteydessä heidän omaa äidinkieltään puhuvaan sukelluslääketieteen erikoislääkäriin ja esittää tälle mitä tahansa sukellukseen liittyviä kysymyksiä. Ehkä mietit, onko sinulle määrätty uusi lääke vasta-aiheinen sukeltajilla? Samoin mieleen voi tulla, milloin olisi turvallista lähteä sukeltamaan, kun jalkasi murtui hiihto-onnettomuudessa viime kuussa. Ota meihin yhteyttä, me voimme auttaa.

  • Saat asiantuntevaa lääketieteellistä neuvontaa onnettomuustilanteissa

Mahdollisissa onnettomuustilanteissa pääset puhumaan suoraan erikoislääkärille, joka puhuu omaa äidinkieltäsi. Voit keskustella erikoislääkärin kanssa jopa silloin, kun olet aluksella. 

  • Pääset keskustelemaan DANin erikoislääkärien kanssa, kun sinulla on meneillään jonkin vaivan hoito

Tarvitsetko korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäriä, joka ymmärtää sekä sukeltamista sekä äidinkieltäsi? Entäpä sukellukseen perehtynyttä kardiologia tai neurologia? Olet mahdollisesti vapaasukeltaja ja suunnittelet hammasimplantin laittamista, mutta olet huolissasi sen vaikutuksista sivuonteloihisi. Kenelle aiot soittaa? Oikein, DAN on vakuuttanut sinut. Vaikka eurooppalaisista lääkäreistä löytyykin vain vähän sukellusta harrastavia, me tunnemme heidät kaikki! 

  • Sukellussairauden riskianalyysi

Aiot osallistua hylkyyn tehtävään tutkimussukellukseen seuraavalla viikolla. Oletko koskaan miettinyt, kuinka vaarallisia tuollaiset paikalliset hylkyjen tutkimussukellukset oikein ovat sukellussairauden (DCI) näkökulmasta? Jos olet DANin jäsen, voit saada tähän vastauksen. DAN Europe analysoi sukelluksesi joko ennen tai jälkeen altistuksen. Analysoinnissa käytetään DANin Diver Safety Guardian-ohjelmaa ja Diving Safety Lab (DSL) -tietokantaa, joka sisältää yli 60 000 sukellusta. Tiedot tuloksista lähetetään sinulle.

DANin sukellusvakuutuksen tarjoamat edut

DAN Europen jäsenyys sisältyy hintaan, kun ostat vakuutuksen. Katso artikkeli Mitä vakuutuksesi kattaa?. Sieltä löydät eri vakuutusvaihtoehdot.

  • Lääketieteellisen hoidon ja painekammiohoidon korvaaminen siltä osin kuin kansallinen terveydenhoitojärjestelmä ei niitä kustanna

DANiin kuuluvat järjestöt eivät ole ainoita sukellusvakuutusten tarjoajia, vaikka ne ovatkin suurimmat toimijat alalla. Onhan niillä kansainvälinen verkosto, johon kuuluu yli 180 sukelluslääkäriä, jotka puolestaan auttavat yli 400 000 jäsentä ympäri maailmaa. DAN Europen sukellusvakuutuksen laativat nimenomaan sukeltajat sukeltajille. Kyseessä on markkinoiden kattavin vakuutus. Koska tätä vakuutusta toimittavat omat tytäryhtiöt, voimme taata, että annettu hoito on parasta mahdollista lääketieteellisestä näkökulmasta. Samalla korvausvaatimukset hoidetaan tehokkaasti alan lakien ja määräysten mukaisesti.

  •  Avustaminen ja ohjeistus lääketieteellistä hoitoa vaativissa onnettomuuksissa

DAN tarjoaa asiantuntevaa sukelluslääketieteellistä opastusta paikallisille, alueellisille ja kansallisille ensihoidon palveluyksiköille, joilla ei tavallisesti ole erikoisalojen osaamista. Joillakin mailla ja alueilla on jopa pysyvät sopimukset DANin kanssa, niin että ne voivat sukellusonnettomuuksissa soittaa ensimmäiseksi DANille. Tämä on elintärkeää erityisesti silloin, kun kyseessä ovat dekompressioon liittyvät tilanteet, jotta voidaan taata oikeat tilannearviot ja nopeampi päätöksenteko kyseisissä tilanteissa. Muista myös se, että tähän tukitoimintaan sisältyvät lähetteiden teot ja tarvittavat hoidolliset kuljetukset tai siirrot, kun kansallisen terveydenhoitojärjestelmän resursseja ei ole käytettävissä.

  • Vakuutusturva, joka kattaa sukelluslääketieteelliset lisähoidot

Vaikka asuinmaasi kansallinen terveydenhoitojärjestelmä kustantaisikin ensisijaisen hoidon, mikä on aina maakohtaista, on DAN valmis korvaamaan tarvittavat lisähoidot. Tässä tulee kysymykseen esimerkiksi yksityiskäynti korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärillä, kun kyseessä on ollut painevaurio. Samoin kyse voi olla posttraumaattisesta kuntoutuksesta tai käynneistä ihotautilääkärillä jonkin merieliön aiheuttaman vamman takia. Edelleen saatetaan tarvita lisää asiantuntijalausuntoja ja jopa reseptejä. Kun sinulla on DAN turvanasi, et joudu itse maksamaan koko lystiä!

Pane merkille, että DANin vakuutukset kattavat sukelluslääketieteellistä hoitoa vaativien tapaturmien hoitokustannukset jopa 30 päivää onnettomuuden jälkeen. Poikkeuksena tästä on Sport Bronze -vakuutussuunnitelma. Lisäksi Sport Silver, Sport Gold, ja kaikki PRO-vakuutussuunnitelmat sisältävät päivärahan, kun sukellusonnettomuuden takia on tarvittu sairaalahoitoa (enintään 30 päivää). Sport Silver - ja PRO Silver -vakuutuksissa päiväraha on 50 € ja Sport Gold - ja PRO Gold -vakuutuksissa 100 €.

  • (Vain PRO) Mahdollisuus ottaa yhteyttä sukelluslääketieteen ammattilaisiin ja lakimiehiin, kun kyseessä on mahdollinen oikeudellinen vastuu

DAN tarjoaa jälleen kerran mahdollisuuden olla yhteydessä sukeltamiseen erikoistuneisiin lääkäreihin ja lakimiehiin ja tehdä heidän kanssaan yhteistyötä etujesi valvomiseksi.

Kannattaa muistaa, että DANin tarjoamien etujen lisäksi osa vakuutuksia varten kerätyistä rahoista käytetään sukelluslääketieteellisen tutkimuksen edistämiseen. Nämä tutkimukset toimivat puolestaan tärkeinä vertailukohtina kansainvälisille tiede- ja sukellusyhteisöille. Jäsenillä on vielä lisäksi mahdollisuus luovuttaa sukellusdataansa ja auttaa näin parantamaan kollektiivista tietämystämme. DAN Europe myös kehittää ja edistää turvallisuuskampanjoita, joiden tavoitteena on sukellusturvallisuuden lisääminen. Näitä seikkoja ei oteta huomioon muiden vakuutusyhtiöiden toiminnassa.

Olemme sinua varten

Yllä olevasta voit havaita, että DAN Europella on sinulle paljon muutakin tarjottavaa kuin vain vakuutussuunnitelma. Laaja sukeltajien tukiverkosto auttaa sinua toimimaan edelleenkin turvallisesti vedenalaisen suosikkilajisi parissa, on kyseessä sitten paikallinen tai ulkomainen sukelluskohde. Tämä tukiverkosto huolehtii sinusta myös silloin, jos jokin menee vikaan. DANin varatoimitusjohtaja Laura Marroni toteaa: “DANin missiona on tehdä sukeltamisesta turvallisempaa, estää loukkaantumisia ja olla tarvittaessa aina käytettävissä siellä, missä joku yhteisöstämme tarvitsee meitä. Lääketieteellinen avunanto ja vakuutukset ovat ilmiselvästi olennainen osa tätä toimintaa, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että järjestöstämme tekee ainutlaatuisen sitoutumisemme jäseniimme ja intohimomme vedenalaiseen maailmaan."  

Lataa artikkeli
Jaa tämä

Aiheeseen liittyvät artikkelit