Pediatrista ensihoitoa Thaimaassa: ”todella loistavaa palvelua”
Lasten kanssa matkaa tehnyt tietää, että silloin jos koska tarvitaan roppakaupalla hoitoa ja huolenpitoa. Ja jos kohteena on kaukomaa, joka tunnetaan luonnonihmeistään mutta joka ei välttämättä pystykehuskelemaan parhailla mahdollisilla terveydenhuollon palveluilla, ei koskaan voi varautua ennalta liian hyvin, etenkin jos oleskellaan syrjäseuduilla.
Tämä tarina kertoo englantilaisperheestä, joka oleskeli Thaimaassa, missä perheen isä työskenteli sukellusopettajana sukelluskauden ajan. Perhe päätti lähteä paikan päälle miltei yksivuotiaan tyttärensä kanssa. Matkan aikana, Koh Taossa, tyttövauva sairastui: hänellä oli kuumetta, yskää ja hengitysvaikeuksia. Aluksi lasta hoidettiin antibiootein ja nebulisaattorilla, mutta koko saarella ei ollut sairaalaa, jonka varustetaso olisi ollut riittävä ja jossa olisi voitu hoitaa kyseisen kaltainen hätätilanne. Lasta hoitanut thai-lääkäri neuvoi heitä viemään lapsen isompaan sairaalaan, josta löytyisi myös pediatrinen osasto.
Onneksi kaikilla perheenjäsenillä oli DAN-jäsenyys, ja heidän vakuutusturvanaan oli Pro Gold Family plan, joka on voimassa 365 päivää vuodessa sekä sukellusonnettomuuksien että muiden hätätapausten varalta. Perheen äiti soitti DAN-hotlineen, josta heidät määrättiin lähtemään nopeasti Koh Samuin saarella sijaitsevaan Bangkok Samui -sairaalaan.
Palvelunumerosta he saivat tietoa lauttaliikenteestä ja heille myös vakuutettiin, että vakuutus kattaa kulut.
Bangkok Samui Hospitalin terveydenhoitohenkilöstöllä on pitkä luottamussuhde DANin kanssa, ja kun sairaalassa nähtiin DANin jäsenkortti, henkilökunta otti pienokaisen välittömästi hoidettavakseen. DANin vahingonkorvausvaatimusosasto hoiti oman tonttinsa pyytämällä sairaalasta tarvittavat lääkärinlausunnot, ja he antoivat takuun maksusta (guarantee of payment, GOP) jo muutamassa tunnissa, jotta vauvan vanhempien ei tarvinnut maksaa sairaalahoidosta etukäteen.
Kaiken lisäksi DANin henkilöstö kantoi huolta myös perheen isästä – joka oli jäänyt kärsimättömänä odottamaan Koh Taoon ja jolla oli vaikeuksia saada yhteyttä vaimoonsa – pitämällä tämän koko ajan ajan tasalla vauvan voinnista. DAN ja perhe olivat yhteydessä seuraavien päivien ajan, aina onnelliseen päätökseen saakka: vauva alkoi parantua ja hän pääsi sairaalasta neljän päivän kuluttua. Tämä oli jälleen uusi todiste siitä, että DAN tarjoaa jäsenilleen verratonta ammattitaitoa ja henkilökohtaista palvelua. Mikä helpottava havainto se mahtoi olla vanhemmille – pitkäikäisille, uskollisille DANin jäsenille. Perheen äiti lähetti DANiin alla olevan kirjeen ilmaistakseen kiitoksensa kaikesta saamastaan avusta:
"Olemme joutuneet hakemaan DAN Europelta korvauksia kolmesti viimeisten 10 vuoden aikana, emmekä koskaan ole kokeneet minkäänlaisia ongelmia. Henkilökunta on äärimmäisen avulias ja aina halukas tekemään kaiken, minkä he ikinä pystyvät voidakseen olla avuksi. He pitävät säännöllisesti yhteyttä niin kauan kuin tilanne on kesken, ja kaikki lääkärinlaskut maksetaan aina ajallaan kyselemättä.
Viimeisin tapaus oli, kun tyttäreni sairastui vakavasti keuhkokuumeeseen ja häntä hoidettiin mieheni Pro Gold package -vakuutuksesta: vakuutus kattoi lapsemme koko sairaalahoitojakson, lääkärinpalkkiot ja lääkkeet. Tilanne oli todella kauhea, ja ilman vakuutusyhtiömme DAN Europen tietämystä ja konkreettisia toimia se olisi ollut vielä sitäkin kauheampi. KIITOS Dan Europe todella suurenmoisesta palvelusta!"