Miksi minun pitää soittaa DANiin hätätilanteen sattuessa?
Monet yhdistävät mielessään DAN Europen vakuutuksiin. On toki totta, että kaikki DAN Europen jäsenet ovat vakuutettuja, mutta on väärin ajatella, että DAN Europe olisi pelkästään vakuutuksenantaja. DAN Europe on voittoa tavoittelematon lääketieteellinen tutkimusorganisaatio, joka toimii herkeämättä koko sukellusyhteisön terveyden ja turvallisuuden asialla. Ryhtymällä DAN Europen jäseneksi sukeltaja saa ”kaupanpäällisinä” mielenrauhaa – jos jokin menee pieneen sukelluksen aikana, DAN Europe avustaa vuorokauden ympäri.
Vuosien varrella sukeltajat ovat alkaneet matkustaa enenevässä määrin tutkiakseen sukelluskohteita maapallon eri puolilla; toisinaan he päätyvät maapallon syrjäisimpiin kolkkiin. On tosiasia, että sairaalahoito voi olla todella kallista, niin kotimaassa kuin ulkomailla, joten DAN Europen jäsenet ovat vakuutettuina myös IDA-tytäryrityksen (International Diving Assurance Ltd) kautta. Kyseiset vakuutukset kattavat sekä sukellusonnettomuudet että muut kuin sukeltamiseen liittyvät akuutit sairaustapaukset.
Valitettavan usein ihmiset kuvittelevat, että heille ei voi sattua mitään. Kannattaisi kuitenkin pitää mielessään, että vaikka laitesukellus on yleisesti ottaen turvallinen harrastus, siinä on riskinsä, vaikka toimisi täysin vakiintuneiden käytäntöjen mukaisesti. On aina parempi katsoa kuin katua!
DAN Europen jäsenyydestä on hyötyä kaikille laitesukeltajille, koska siinä tapauksessa että jokin sattuisi menemään vikaan, on lohdullista tietää, että DAN on apuna kaikkialla.
Tiedämme kokemuksesta, että silloin kun asiat alkavat sujua väärillä raiteilla, varsinkin jos ollaan ulkomailla, ensireaktio on paniikki. Sen vuoksi on hyvin tärkeää, että pulassa ja avuntarpeessa oleva sukeltaja ottaa aina yhteyttä DAN Europen hälytyskeskukseen.
Välitön yhteydenotto DAN Europeen on välttämätön monestakin syystä. Kuvittelepa seuraavia tilanteita: Oleskelet maassa, jossa ei ole sairaalaa tai hyperbaarista happihoitoa antavaa laitosta. Tai olet sairaalassa mutta et pysty kommunikoimaan henkilökunnan kanssa kielimuurin takia. Entä jos olet sairaalassa ja saat vääränlaista hoitoa? Mitä teet, jos sinua pyydetään maksamaan sairaalahoidon tai ylipainehappihoidon kulut ja maksu halutaan ennakkoon?
Kun otat yhteyttä DAN Europeen välittömästi, sinut ohjataan oikeaan sairaalaan saamaan parasta mahdollista hoitoa. Mikäli oleskelet maassa, jossa kommunikointi on vaikeaa, DAN Europen hälytyskeskuksen monia kieliä hallitseva henkilöstö, vakuutuskäsittelijät ja sukelluslääketieteen asiantuntijat tekevät asioista helpompia kommunikoimalla puolestasi ja varmistamalla että diagnoosisi on oikea ja että saat oikeanlaista hoitoa. Tämä pätee etenkin sukelluksiin liittyviin hätätilanteisiin. Voit olla varma siitä, että kun otat ensin yhteyttä DANiin, pääset varmasti sopivimpaan sairaalaan tai ylipainehappihoitoa antavaan laitokseen ja että apunasi on paras sukelluslääketieteen asiantuntija, ei pelkästään kuka tahansa lääkäri, äidinkielelläsi.
Mikäli sinulta pyydetään maksua ennen hoitoa, saat vakuutusyhtiöltä maksutakuun (Guarantee of Payment) palveluntarjoajalle annettavaksi. Se tarkoittaa, että vakuutusyhtiö maksaa alun ensihoitokulut suoraan palveluntarjoajalle.
On väärin olettaa, että vakuutusturva kattaisi suurin piirtein kaiken. Kaikissa vakuutuksissa on ehtolausekkeensa, ja vakuutusehtojen vastaisissa tilanteissa vakuutusyhtiö voi päättää pelkästä osittaisesta korvauksesta tai päättää olla korvaamatta mitään.
On tärkeää ymmärtää, että mikäli loukkaantunut henkilö päättää olla ottamatta yhteyttä DAN Europen onnettomuustoimintakeskuksen (Emergency Operating Centre) ennen kuin:
- hänet otetaan sisään sairaalaan
- lääketieteellisestä evakuoinnista (Medevac) tai kotiutuksesta on ehditty sopia mitään
- sairaalaankuljetuksesta on sovittu tai kotiinpaluun kustannuksia on aiheutunut
- vakuutetun onnettomuuden uhrin hautaus, kremaatio tai kuljetus on tapahtunut,
päätökseen sisältyy riski siitä, että vakuutusyhtiö päättää olla korvaamatta kuluja.
Kuitenkin, koska International Diving Assurance Ltd. saattaa olla ainoa vakuutusyhtiö, jota on hallinnoimassa sukeltajia ja joka on siten erikoistunut laitesukellukseen, yrityksessä tiedostetaan se, että toisinaan vastaan tulee tilanteita, jolloin välitön yhteydenotto DAN Europeen on mahdoton toteuttaa. Tällaisessa tapauksessa on tärkeää ottaa yhteyttä vakuutuksenantajiin onnettomuustoimintakeskuksen kautta heti kun se käytännössä suinkin on mahdollista.
Kun kerran olet DAN Europen jäsenenä oikeutettu saamaan DANilta apua hätätilanteessa, miksi et vastaanottaisi apua sitä tarvitessasi?!
Sukella turvallisesti, älä ylitä rajojasi. Mikäli jokin sattuisi menemään pieleen, muista, että DAN on aina tukenasi.